Äskeiseen kirjoitukseen viitaten kerron nyt jo opiskeluaikana heränneestä ajatuksesta, kuinka käsityöoppiainetta pitäisi uudistaa. Ensinnä kirjoitan vähän taustaa ajatuksileni ja lopuksi konkreetteja ideoita oppiaineiden uudistamiseen.

Elämässä tarpeelliset tiedot ja taidot tänä päivänä

Nyky-yhteiskunnassa tavaran tuotanto tapahtuu teollisesti. Perusopetuksen käsityöoppiaineella ei siis enää ole samanlaista kulutustavaratuotannollista merkitystä kuin ennen. Hienomotoriikan kehittäminen on kuitenkin edelleen tärkeä tavoite. Käsityössä ei mielestäni olekaan oleellisinta se mitä tehdään, vaan se että tehdään. Näin ollen hienomotoriikka kehittyy ja opitaan käsittelemään eri materiaaleja ja käyttämään ihmisen monitoimikoneita -käsiä! Varsinaiset työtehtävän vaatimat taidot opitaan kuitenkin vasta ammattiopinnoissa ja työssä.

Hienomotoriikan lisäksi käsityössä vanhentumattomia tavoitteita ovat estetiikka ja suunnittelu. Vaikka tuotanto on automatisoitunut, tarvitaan ihmisiä, jotka suunnittelevat tuotteen. Kilpailevilla markkinoilla viimekädessä kilpaillaan ulkonäöllä ja muotoilulla, jolloin visuaaliselta suunnittelulta vaaditaan oivalluksia ja omaperäisyyttä -luovuutta!

On ilmeistä, että tulevaisuuden ihmiseltä vaaditaan työssä edelleen ja ehkä jopa entistä enemmän myös psyykkistä kestävyyttä. Näin ollen on tärkeää, että jokainen ihminen löytää itselleen sopivan rentoutumis- ja itseilmaisukeinon. Tämä on myös yksi tärkeä käsityön tulevaisuuden tehtävä. On kuitenkin muistettava, että ilmaisukeinot ovat yksilöllisiä ja ne löytyvät jokaisesta yksilöstä itsestä käsin (tyrkytys ei auta). Jollekin neulominen voi olla rentouttavaa siinä missä toiselle huilun soittaminen, maalaus tai puu-ukkojen veistely. 

Eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen kuuluu keskeisenä osana kestävän kehityksen periaatteen sisäistäminen. Käsityöprosessilla on mahdollista tukea oppilaan kasvua kohti tämän periaatteen sisäistämistä. Käsityötunneilla toimitaan konkreettisesti sekä kuluttajina että esineiden tuottajina. Näin ollen oppitunnilla tehdyillä ratkaisuilla voidaan vaikuttaa oppilaiden asenteisiin. Tuotteita suunniteltaessa ja valmistaessa on otettava huomiioon koko tuotteen elinkaari ekologisesti ajatellen. Ei riitä, että ajatellaan, mitä materiaaleja käytetään, vaan tulee myös ajatella tuotteen huoltoa ja korjausta sekä sen kierrätettävyyttä/hävittämistä tuotteen käyttöfunktion loputtua.

Käsityöllä on edelleen myös kulttuurillinen ja historiallinen merkitys. Käsityön sisältöön on hyvä edelleen kuulua kulttuurituntemusta, niin oman kuin vieraidenkin kulttuurien. Käsityötaitojen, ideoiden ja tuotteiden vaihtaminen missä tahansa sijaitsevien ystävyyskoulujen yms. kanssa tukee hyvin eri kulttuureihin tutustumista.

Käsitöiden ja kuvataiteen integroituminen

Kun katsoo noita käsityön tavoitteita ja tehtäviä, huomaa että niillä on paljon yhtenäistä myös kuvataiteen kanssa. Miksei siis käsityö ja kuvataide -oppiaineita voitaisi yhteisien tehtävien ja tavoitteiden osalta yhdistää kättentaidot yms. oppiaineeksi? Tässä oppiaineessa keskeisessä asemassa olisi luovuus, itseilmaisu ja hienomotoriikka ilman matreriaalirajoja. Omaksi oppiaineeksi käsityön sisällöistä voisi sitten lohkaista teknologian, jonka tavoitteena olisi teknisessä ympäristössä selviäminen, arkipäiväisten koneiden ja niiden työturvallisuusohjeiden ymmärtäminen sekä ongelmakeskeinen huoltaminen, kunnostaminen ja korjaaminen yms. Kestävää kehitystä voisi sisältyä molempii oppiaineisiin.

Opetus käytännössä

"Kädentaitojen" opetus toteutettaisiin eri aloihin erikoistuneiden opettajien yhteistyönä esim. pajatyöskentelyä ja yhteistoiminnallisuutta (esim. ryhmäsuunnittelu- ja arviointi) yms. hyödyntäen. Opettaja määrittelisi tietyt reunaehdot ja aihepiirit opetukseen. Aihepiirin sisällä kukin oppilas voisi toteuttaa omaa luovaa kädentaitoprosessiaan (yksin tai ryhmätyönä) ja saada tukea toisista oppilaista kootuista tukiryhmistä ja alan erikoistuneelta opettajalta henkilökohtaisesti, ryhmittäin ja kaikille yhteisinä opetustuokioina eri tekniikoista ja materiaaleista.  Aihepiirinä voisi olla esim. istuin. Istuimen voisi tehdä joko kokonaa itse tai entisöidä (korjata, koristella, taiteilla jne.) jonkun olemassa olevan istuimen. Istuimen voi tehdä myös ryhmässä kunkin henkilön vahvuuksia hyödyntäen Materiaalina voisi käyttää niin pehmeitä kuin koviakin materiaaleja. Oleellista on, että työ ensinnä suunnitellaan. Työstä riippuen siitä tehdään erilaisia dokumentteja, pienoismalleja, piirrustuksia (rakenne, kuvitus) yms. joko käsin tai tietotekniikka hyödyntäen.

Työskentely ei saisi olla vain aikaan sidottua, koska luovuus ei lue lukujärjestystä. Opetus pitäisi siis järjestää siten, että se mahdollistaisi joustavan työskentelyn. Kädentaitojen työskentelyilassa pitäisi olla päivystävä ohjaaja (kouluavustaja?), joka mahdollistaisi työskentelyn silloin kuin luovuus puhkeaa ja muu opetus sallii luovaan työskentelyyn siirtymisen. Uudistus vaatisi suurta muutosta myös opetustiloilta. Eri materiaalin työskentelytilat pitäisi integroida yhteen, lähelle toisiaan.

Olen kirjoittanut tästä aiheesta ensimmäisen kerran maaliskuussa 2000 (tekstiilityön didaktiikan opinnoissa) ja edelleen minusta tämä tuntuu järkevältä vaikkakin todella haastavalta ajatukselta. Ehkä jonakin päivänä...