Tänään ostin Pentikiltä tuliaiseksi huovutetun pannunalusen (punainen jossa keskellä valkoinen sydän) ja samalla tajusin, että siinäpä olisi taas hyvä ja helppo aihe käsityötunneille. Ensinnä voisi tasohuovuttaa levyt kahdesta eri värisestä villasta. Tämän jälkeen oppilaat voisivat suunnitella itse haluamansa yksinkertaisen kuvion pahville  ja leikata tämmän irti. Tätä mallia (tai vaihtoehtosesti esim. piparkakkumuottia) hyväksi käyttäen sitten leikattaisiin toiseen huopaan reikä (tai useampia) ja toisesta huovasta samankokoinen pala (palat), jolla täytettäisiin reikä (reiät). Lopuksi leikattaisiin pannunalunen haluttuun muotoon ja ommeltaisiin palat yhteen koristeellisin pistoin (ks. pistokirjonnan pistoja Käspaikasssa). Pannunalusen reunat voisi myös koristella jollain kirjointapistoilla (Pentikin pannunalusessa oli muistaakseni pykäpistoja).  Halutessa voisi tietysti laajemminkin koristella pannunalusta kirjontapistoilla tai vaikka kirjailla pannunaluseen jonkun tekstin.

Samalla tyylillä voisi tehdä myös tauluja, jolloin työhön voisi yhdistää vielä kehysten teon esim. puusta.

Yhdessä työssä saataisiin siis näin yhdistettyä sekä oma suunnittelu, tasohuovutus, kirjontapistot ja mahdollisesti vielä kehysten tekemisessä tarvittavat taidot!